Tajunnanvirta. Tuli käsky. Kirjota tajunnanvirtaa. Mikä se on? Miten kirjottaa jostain mistä ei tiedä. Jostain mitä ei osaa kuvailla tai selkeyttää. Tässä virrassa ei tule olemaan struktuuria, ei päätä eikä söpöä kaninhäntää. Tämä tulee olemaan aivan sekaisin.
Ehkä hieman samalla tavalla kun minä. Vaikka sekaisin on siihen liian positiivinen sana. Sanoisinko hukassa? Nää, en minä olen hukassa. Tiedän täsmälleen missä olen. Tässä keittiöpöydän äärellä. Kämpässäni, jossa ei ole olohuonemattoa. Hmmm... Vaikeeta. Kyllä, tajunnanvirrassa ei tarvi olla kokonaisia lauseita. Rastlös, mikä se on suomeksi? Rauhaton? Nää, en tiedä. Ehkä. Googlataan. Levoton. Niinpä tietysti. Levoton on oikein.
Niin, levoton olo. Mitään ei tapahdu. Minulla on niin paljon ideoita päässäni. Mutta jokin on aina esteenä. Toiset ihmiset. Miksi ihmiset aina näkevät esteitä eikä mahdollisuuksia? Miksi he eivät pyri tekemään jotain huikeeta, vaan tyytyvät siihen vanhaan ja tuttuun. Koen, että olen väärässä paikassa. Paikassa missä nähdään toiset vastakilpailijoina, sen sijaan että otettaisiin oppikseen ja tehtäisiin jotain makeeta yhdessä. Miksi he tekevät niin? Pelkäävätkö he? Ovatko he epävarmoja? En tiedä.
Tämä on raskasta. Kun ihmiset eivät ole yhtä innokkaita. Silloin tämä kaikki on niin vaikeeta. Se harmittaa. Kun huomaa, miten paljon intohimoisempia toisissa paikoissa ollaan. Sitä alkaa vertailemaan. Ja näkee, miten väritömmiä meidän jengiläiset on. Liian harmaita. Liian hitaita. Liian tylsiä.
Joskus mietin, miksen ajatellut toisia vaihtoehtoja. Olisi pitänyt ottaa stereotypiavaroitukset paljon vakavemmin. pohtia, että onko tämä oikeasti se paikka missä haluan olla. Vai onko se jossain muualla? Mutta minä en saanut mistään muista vaihtoehdoista tietoa. Miksei kukaan kertonut minulle? Miksei kukaan kritisoinut? Kertonut, että tämä paikka on kuollut, ettei täällä pysty vaikuttamaan. Että täällä jatkuu sama meno vuodesta toiseen. Ettei täällä ole mitään haettavaa.
Tämä näyttää päältä todella hyvältä. Voisin jopa sanoa täydelliseltä. Mutta se ei ole sitä. Se on täynnä kateutta, harmautta ja vanhuutta. Tämä paikka on nähnyt vuotensa. Se elää niillä tarinoilla jotka syntyivät 30 vuotta sitten. Uudet tarinamahdollisuudet haudataan maan alle sillä perusteella että näin ollaan aina tehty. minä niin vihaan noita neljää sanaa. Näin ollan aina tehty. Yök. Ja siksi, minä en kuulu tänne. Koska minä en halua lukea kirjaa. Vaan kirjottaa sitä. Klische.
Ajatusvirta. Masentava sellainen. Mutta tälläiset ovat ajatukseni tänään. Masentavia.
